Mitä meille kuuluu?

Heippa kaikille pitkästä aikaa! Blogit ja bloggaaminen on jäänyt unholaan ja eilen avasin pitkästä pitkästä aikaa tunnuksilla bloggerin. Alkuvuonna oli tullut parikin kommenttikysymystä siitä mitä meille nykyään kuuluu?

Jos joku tänne vielä jossain kohtaa eksyy, niin pistetäänpä pienet kuulumiset jakoon. Bloggaamista ei nykyisessä kiireisessä arjessa ehdi aloittaa, ja toisaalta tytöt on jo niiiiin isoja etten koe luontevaksi jakaa heidän asioitaan blogimaailmassa. Mutta jos yhden tekstin verran palataan meidän elämään.

Siis. Mitä meille kuuluu?
Oikein hyvää! Pauliina ja Noora täyttävät syksyllä jo viisi (!!) ja ovat reippaita kerholaisia vielä vuoden ennen esikoulun aloitusta. Päiväkotiura meillä jäi vuoden mittaiseksi, sillä viime lokakuussa elämäämme astui pieni poika! <3 Nyt elelemme kolmilapsisena perheenä ja huh, ei se kolme mene siinä missä kaksi! HAH! Poika on onneksi ollut maailman helpoin ja sopeutuvaisin kaveri ja sainkin tyttöjen vauvavuoden jälkeen korjaavan kokemuksen kiltillä, masuvaivattomalla, suht hyvin nukkuvalla vauvalla! Pääsin kokemaan normaalin synnytyksen sektion sijaan ja imetyksen pulloruokinnan asemasta. Tämäkin pikkutyyppi saapui muutaman viikon ennen laskettua aikaa ja oli eka lapsista joka otti vähän vauhtia elämään keskolan kautta. Korkeat bilirubiinit ja alhaiset sokerit meinasi sotkea onnistuneen imetyskokemuksen, mutta kovalla, kovalla työllä onnistuttiin ja saatiin kaverista kunnon tissiposki. Synnytys meni oikein mallikkaasti ja oli ihana päästä kokemaan miltä tuntuu olla kivuton heti synnytyksen jälkeen, versus tyttöjen sektio jonka jälkeisistä kivuista kärsin viisi viikkoa ja muista oireista vuosia.

Nyt pikkukaveri on jo yhdeksän kuukautta ja okei, välillä tämä kotielämä tulee jo korvista ulos mutta yritän muistaa nauttia taas tästä mahdollisuudesta olla kotona kaikkien lasten kanssa! Tytöille on ilmestynyt joku ihana 5v uhma mistä kukaan ei kertonut ja hermoja kiristellaan puolin ja toisin päivittäin. Helteet ei auta asiaa kun vauva kitisee nihkeyttään ja äidilläkin on kuuma. Mutta nytkin kirjoitan tätä tekstiä puistossa auringosta nauttien. Tytöt leikkii keskenään ja vauva nukkuu normaaleja parin tunnin aamu-uniaan. Kyllä elämä on aika jees!

Mitä teille kaikille kuuluu?

Kiitos hei!

Tämä blogi on uneksinut jo kuukauden päivät. Inspiraatio kirjoittamiseen on hukassa eikä blogimaailma ole kiehtonut samalla tavalla kuin ennen. Meidän elämä on kiireistä ja aika on kortilla kaiken kanssa. Tytöt nukkuvat vähemmän kuin mitä ennen, päivät vietetään aktiviteettien parissa ja nautitaan yhdessäolosta. Illat täyttää rentoutuminen, kavereiden näkeminen ja treenaaminen. Elämä on aika jees nyt! Mutta yksi taival on tullut päätökseen; tämä on PikkuPeikkoPrinsessojen viimeinen postaus.

Jo jonkin aikaa ideat ovat olleet vähissä. Tämä blogi on ollut kertomus elämästä monikkoperheessä. Kaksosten äidin elämän ilot ja harmit. Mutta nyt kun Pauliina ja Noora ovat isoja neitejä, ei kaksosuus näy monellakaan tapaa meidän arjessa. En usko että moni asia on erilainen kuin mitä se olisi jos tytöt olisivat eri-ikäisiä. Kaksosvauvat toivat mukanaan niin paljon haasteita, että välillä tuntui ettei niistä järjissään selviä. Nyt nuo kaikki haasteet ovat vaihtuneet iloon siitä että meille on suotu kaksoset. Joo, toki tyypit tappelee ja uhmaa riittää vaikka muille jakaa. Mutta voi miten helppoa elämä on! Noora ja Pauliina leikkivät koko ajan keskenään ja on niin ihanaa kun talossa viipeltää kaksi samanikäistä tyttöä! Mutta koska tytöt ovat jo tosiaan niin isoja, ei ole enää tuntunut luonnolliselta avata heidän asioitaan julkisessa blogissa.

Bloggaaminen on ollut kotiäitiyden paras harrastus. Äitiys voi välillä olla niin yksinäistä. Varsinkin kahden vaativan vauvan kanssa jumittui monesti neljän seinän sisään, koska niin vaan oli helpointa. Päiväunet nukuttiin vaan omalla parvekkeella ja nekin todella katkonaisesti. Kotona tuli vietettyä paljon aikaa ja blogi oli se mun rakas oma paikka johon pääsin purkamaan ärsytykseni ja iloni. Teistä kaikista siellä ruudun toisella puolella tuli tuttuja, ihanaa kun jätitte kommentteja ja piristitte tylsistyneen kotiäidin arkea. <3 Nyt kotiäitiys on kuitenkin jäämässä taakse ja töihin paluu odottaa vajaan kolmen kuukauden päästä. Yök. En voi sanoa että odotan innolla, koska olen niin rakastunut tähän meidän arkeen juuri tällaisena kuin se on. Rakastan olla kotona tyttöjen kanssa, mutta toisaalta ehkä nyt alkaa jo olla aika palata normaaliin arkeen. 

Tällä hetkellä me nautitaan viimeisistä hetkistä yhdessä kotona. Nähdään kavereita, ulkoillaan, kerhoillaan ja vietetään aikaa yhdessä. Tytöillä uhmat menevät selkeästi kausittain ja nyt on taas pahempi vaihe, mutta muutoin elämä rullaa oikein mainosti. Äiti käyttää puistotätiajat hyödykseen ja käy aamuisin salilla. Oma olo on energisempi kuin aikoihin! Viime viikolla saatiin tieto että tytöt pääsee suht lähellä olevaan päiväkotiin ja asiat alkavat sumpliutua. Isilläkin on ekaa kertaa täysi kesäloma ja voi vitsit miten kiva kesä meille tuleekaan! Isompana reissuna lähdetään serkun perheen kanssa Ikaalisten kylpylään ja Ti-ti nallen taloon. Muumimaailmaa ja kotieläintiloja harkitaan vielä, mutta pääasiassa vietetään kesäkin ihan sitä normaalia arkea ja nautitaan yhdessäolosta ja auringosta. Ehkä musta tulee kerrankin ruskea kun päivät tulee vietettyä hiekkalaatikon reunalla!

Kiitos teille kaikille kun olette olleet meidän matkassa mukana. Olen saanut niin mahtavaa vertaistukea, ihania nettikavereita ja ihan niitä oikeitakin kavereita <3 Bloggaaminen on ollut ihanaa ja kukaties, ehkä vielä joskus mut täältäkin maailmasta löytää. Ehkäpä jos meille vielä joskus se pikkukolmonen suodaan...? ;) Törmäillään kuitenkin somessa ja teidän ihanien blogien kommenttikentässä!

Mutta nyt, PikkuPeikkoPrinsessat kiittää ja kumartaa!

Kiitos! <3